Sisulla ja sydämellä Suomen puolesta Kansanedustaja Sari Essayahin blogi

Demokratia

Demokratiaa helppo parantaa, jos halua on

  • äänivallan painottaminen älykkyydellä
  • äänioikeus pois naisilta ja eläkeläisiltä

Olen vakaasti ja harkiten sitä mieltä, että äänioikeuden antaminen naisille oli ns. sivistyneen maailman historian suurimpia virheitä.

Äänestysikärajaa on trendinomaisesti laskettu kaikkialla. Nykyään vaaditaan jo 16-vuotiaille äänioikeutta. Viime vuonna Tulevaisuuden valtiopäivät -tapahtumassa vaadittiin lapsillekin äänioikeutta ilman minkäänlaista ikärajaa.

Liike Nyt on populistinen kusetus

Äskettäin Hjallis Harkimo ilmoitti jättävänsä kokoomuksen ja perustavansa uuden poliittisen ”ei-puolueen”  Liike Nyt -nimisen liikkeen. Mukana liikkeessä on muun muassa sellaisia nimiä kun Mikael Jungner ja Tuomas Enbuske. Liike puhuu nettisivuillaan eliitin vastaisuudesta ja politiikan uudistamisesta. Sivuilla on mainittu myös ilmastonmuutos ja kaikista huolen pitäminen. Lisäksi liike uskoo vahvasti yrittäjyyteen ja markkinoihin parhaina tapoina järjestää talous, kunhan ne on ”järjestetty reilusti”.

Poliittisten pudokkaiden populismi

Harry Harkimoa ja Mikael Jungneria yhdistää se, että molemmat ovat valtapuolueiden entisiä vaikuttajia. Kokoomuksesta ja Sdp:stä pudottauduttuaan tai (näkökulmasta riippuen) niiden yli käveltyään heistä tuli sinisten kaltaisia kansanvallan kalastelijoita uusien suunnitelmiensa kera.

Elina Lepomäen twiitti demokratiasta

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kirjoitti demokratiaa käsittelevässä twiitissään seuraavasti: "Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa eduskunta. Sen roolia on kehitettävä."

Tässä näemme miten etäälle todellisuudesta valtapuolueiden poliitikot ovat etääntyneet; he elävät aivan erilaisessa todellisuudessa kuin me tavalliset kansalaiset.

Ei ollenkaan hullumpi idea tämä Liike Nyt! Kokeillaanko miten toimii?

 

wink Ei hullumpi idea...

 

HS.fi 21.4.2018:

- -Monen tavallisen kansalaisen suhde poliittiseen päätöksentekoon on käydä äänestämässä vaaleissa. Vaalien välillä kansalaiset jatkavat arkeaan, ja suhde politiikkaan tulee etäisemmäksi.

Fasismin käsitteen inflaatio

Kirjoitin tiistaina kansanmurhan käsitteen inflaatiosta. Läheistä sukua tälle on fasismin käsitteen inflaatio, joka toisinaan seuraa suoraan ensimmäisestä. Mikäli fasismia pidetään kansanmurhan synonyyminä, ja mikä tahansa sotarikos, etninen puhdistus tai jopa ”demografinen kriisi” on kansanmurha, niin fasismin käsite kärsii inflaation. Tämä on vain yksi monista fasismin käsitteen inflaation muodoista.

Laitetaas demokratia uusiksi

Olen tässä miettinyt tätä Harkimon, Jungnerin ja kumppaneiden uudistetaan demokratia -projektia. Sinänsä olen samaa mieltä, että jokin meidän päätöksentekojärjestelmässä on tällä hetkellä rikki, kun olennaisten uudistusten aikaansaaminen on niin vaikeaa. Mutta nyt olisi kyllä todella kiinnostavaa kuulla miten ko. herrat demokratiaa uudistaisivat. Että onko meillä yhtään samankaltainen tilannekuva siitä mitä olisi tarpeen tehdä.

Nostan hattua Harkimolle - Lisää samanlaista, kiitos!

Olen aina pitänyt Hjallis Harkimoa turhanpäiväisenä koheltajana, enkä näe mitään syytä muuttaa käsitystäni hänestä. Nostan silti hänelle hattua ja kumarran kunnioituksesta, sillä hänen näkyvä eronsa Kokoomuksesta oli teko, joka saattaa osoittautua suomalaiselle parlamentarismille arvokkaaksi.

Nykyinen mallimme, jossa hallitus istuu taatusti aina neljä vuotta, touhuistaan täysin riippumatta, on ikävä ja turmiollinen, ja se perustuu vain ja ainoastaan puoluekuriin ja ryhmäkuriin.

Startup ajattelu tervetullutta politiikkaan!

Poliittisen päätöksenteon ongelma on nähdäkseni siinä, että kaikki haluavat mainetta hyvistä päätöksistä ja ideoista, mutta harva kantaa vastuun huonoista päätöksistä. Lisäksi politiikan moniäänisyys on vaikeasti johdettavaa, mutta tuskin mahdotonta. 

Kaikkia olisi kuultava vaikka poliittinen päätöksenteko perustuu Suomessa julistavaan hallitukseen ja arvostelevaan oppositioon. Olisi mahtavaa, jos lähes jokainen kansalainen voisi löytää omanlaisen vaikutuskeinon yhteiskunnassa poliittisen järjestelmän osana.

On tekopyhää olla huolissaan vain Cambridge Analyticasta eikä koko demokratiasta

Analyysi- ja mielipidevaikuttamisfirma Cambridge Analytica on ollut USA:n vuoden 2016 presidentinvaalien jälkimainingeista lähtien tapetilla. Firma latasi lehtitietojen mukaan Facebookista kymmenien miljoonien ihmisten tiedot ja edelleen käytti tätä tietomassaa edesauttamaan Donald Trumpin valtaannousua. Ongelma ei kuitenkaan rajoitu pelkästään näihin firmoihin vaan on syvempi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä