Sisulla ja sydämellä Suomen puolesta Kansanedustaja Sari Essayahin blogi

Kaikki blogit puheenaiheesta Oikeusasiamies

Suomalaisia kanteluita -> huonolla menestyksellä?

Me suomalaiset teemme joka vuosi tuhansia kanteluita laillisuusvalvontaviranomaisille. Käytämme siten meille laissa suotua oikeutta ja mahdollisuutta saattaa viranomaisen virheellinen toiminta laillisuusvalvontaviranomaisen tutkittavaksi.

Paljon hämmästelyä herättää ainakin aika ajoin se, että miten ihmeessä suomalaiset ovat niin tyhmiä(?), että vain murto-osa kanteluista johtaa toimenpiteisiin. Ehkä laillisuusvalvontaviranomaisten olisikin syyttä RYHDISTÄYTYÄ!(?)

Ryhdistäytyminen

Kantelut oikeusasiamiehelle, Sipilän hallitus-sekoilut

Aiemmin julkaisin 15 nimeä. Kyseessä olivat niiden henkilöiden nimet jotka olivat Sipilän "hallitus-sekoilusta" tehneet kantelun oikeuskanslerille. Nyt kerron niiden henkilöiden nimet jotka ovat tehneet asiassa kantelun oikeusasiamiehelle. Olen nyt saanut kopiot noista kanteluista.

Oikeusasiamies: Julkisessa tilassa ei välttämättä saa videokuvata

Suomessa on aiemmin hyväksytty se, että valo- ja videokuvaamisen sallittavuuden raja määrittyy rikoslain salakuvaamisen ja salakatselun kautta. Yhä yleisempää on se, että monessa valtion virastossa ja yksityisissä yrityksissä siirrytään avotiloihin, eikä asiakkaalla ole suojattua asiointikoppia. Tämä johtaa siihen, että toisten asiakkaiden asiat saattavat tulla toisten kuultavaksi.

Piiri pieni pyörii

Vauhdikas uutisviikko, kun Sipilä-gatesta siirryttiin jo Yle-gaten pariin ja Guggiskin kaatui siinä välissä. Eilinen Pressiklubi jatkoi siitä, mihin Susanne Päivärinnan tekemässä A-Studion haastattelussa jäätiin.

Keskiviikon A-Studion jälkeen luin, kuinka Susanne Päivärinta oli saanut haastattelunsa johdosta ylistävää palautetta enemmän kuin koskaan ennen toimittajan urallaan – jopa Nizzaa ja Espanjaa myöten. Minäkin päätin lähettää hänelle ”fanipostia” täältä Intiasta. Liitin mukaan blogini, jossa kerron, että monet pitivät haastattelua Ylen julkisuustemppuna.

Kantelu oikeusasiamiehelle: Puolustusvoimat rajoittaa sananvapautta ja politikoi

Olen tänään jättänyt Eduskunnan oikeusasiamiehelle allaolevan selvityspyynnön.

 

Pyydän oikeusasiamiestä selvittämään:

 

1) onko Puolustusvoimien kampanjointi asevelvollisuuden puolesta rajoittanut Puolustusvoimien työntekijöiden mielipiteenvapautta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä