Sisulla ja sydämellä Suomen puolesta Kansanedustaja Sari Essayahin blogi

Juhannuksen six-pack EU:n malliin

Europarlamentin täysistunto hyväksyi 23.6. juhannuksen alla kantansa kuuteen talouden koordinaatiota koskevaan esitykseen eli ns. six-packistä - osa esityksistä hyvin niukalla ääntenerolla. Tämän talouspolitiikan koordinaatiopaketin avulla halutaan tehostaa voimassa olevan vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista. Samalla osalla esityksistä tullaan ottaneeksi askeleita yhä syvempään talousintegraatioon ja liittovaltiokehitykseen.

Itse olin esitysten valiokuntakäsittelyyn tehnyt monia muutosesityksiä. Täysistunnossa äänestin lopulta vain yhden esityksen puolesta, muissa tyhjää tai vastaan. Jäsenvaltioiden budjettikurin tiukentamisesta vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamisen suhteen olen paljolti samaa mieltä parlamentin enemmistön ja esityksen tehneen komission kanssa.

Euron ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun sopimusta ei enää noudatettu, ja jäsenmaiden velkaantumiset karkasivat holtittomille urille. Puhumattakaan Kreikasta, jonka tilastopimittelyyn mikään taho ei ollut varautunut. Vika ei siis ole vakaus- ja kasvusopimuksessa itsessään, vaan sen noudattamatta jättämisessä. Siksi komission tiukentavat esitykset ovat näiltä osin perusteltuja.

Paketin makrotalousosiosta olin eri kannalla komission ja hyväksytyn esityksen kanssa. Komissiolle oli ehdotettu mm. vapaata toimivaltaa taloutta seuraavien indikaattoreiden valinnassa ja tunnuslukujen arvioinnissa puoliautomaattista sanktiointia myöden.

Talouspolitiikan koordinaatio herättää kysymyksiä jäsenvaltioiden suvereniteetin ja demokratian näkökulmasta. Onko jatkossa mitään väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään, jos niistä kumminkin tulee vahvan ohjauksen ja sanktioinnin kautta komission käskyläisiä ja sen talouspolitiikan myötäjuoksijoita?

Muistutin täysistuntokeskustelussa, että jokainen euro, joka käytetään julkisen velan korkojen lyhennykseen, on pois investoinneista koulutukseen, sosiaaliturvaan ja muista tärkeistä elementeistä, jotka toimivat perustana olosuhteille ja jotka mahdollistavat talouden kehityksen ja ihmisten hyvinvoinnin. Siksi on tärkeää, että jäsenvaltioiden liiallinen velkaantuminen saadaan kääntymään mahdollisimman nopeasti.

Ne jäsenvaltiot, joiden talouspolitiikka on ollut kurinalaisinta pärjäävät tällä hetkellä parhaiten. Tämä on todiste siitä, että taloudellinen vakaus johtaa kasvuun ja työllisyyteen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Henry Bjorklid

Viimeiset lauseet:
"Ne jäsenvaltiot, joiden talouspolitiikka on ollut kurinalaisinta pärjäävät tällä hetkellä parhaiten. Tämä on todiste siitä, että taloudellinen vakaus johtaa kasvuun ja työllisyyteen."

Laittaisin kuiten kin sanan "toistaiseksi" tähän mukaan.
Joka tapaukksessa, olet oikeassa ainakin siinä, että
1) "...tullaan ottaneeksi askeleita yhä syvempään talousintegraatioon ja liittovaltiokehitykseen."

2)"Talouspolitiikan koordinaatio herättää kysymyksiä jäsenvaltioiden suvereniteetin ja demokratian näkökulmasta. Onko jatkossa mitään väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään, jos niistä kumminkin tulee vahvan ohjauksen ja sanktioinnin kautta komission käskyläisiä ja sen talouspolitiikan myötäjuoksijoita?"

Ja myös mitä huomautit siitä, kuinka jokainen tällainen 'hukattu' euro on poissa maamme, sekä muiden maiden, sosiotaloudellisesta kehityksestä.

Henry

Pohjan Akka

Kun talous on vakaa, elvytystä voidaan käyttää - kuten Vanhasen hallitus päätti talouskriisin puhjettua. Hallitus siis "hukkasi euroja" kansantalouden vahinkoja estääkseen ja onnistui asiantuntijoiden mielestä hyvin, melkein yhtä hyvin kuin Ruotsi. Tosin lopullinen vertailutulos Ruotsiin saadaan vasta muutaman vuoden kuluttua.

On siis täysin perusteltua yhteisin ponnistuksin pyrkiä siihen, että kaikista euromaista tulisi vakaita talouksia ja siten kykeneviä "hukkaamaan euroja" tarpeen tullen. Se on pitkä, parin kymmenen vuoden työ, joka olisi pitänyt aloittaa heti, kun yhteiseen euroon ryhdyttiin.
Parempi kuitenkin myöhään kuin ei ollenkaan.

Henry Bjorklid

Voisit tietysti liittyä tähän ryhmään, joka vastustaa itsenäisyyden menetystä suurten EU-maiden hyväksi:
Auta hajottamaan tämä epäisänmaallinen hallitus!

http://www.facebook.com/event.php?eid=210516618983...

Henry

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Ensin uudet jäsenmaat mukaan. Annetaan velkaantua.Sitten kurinpitoimiin. Yhteisen valuutan tavoitteena oli tietenkin jatkossa yhteinen talouspolitiikka. Nyt siihen ollaan menossa kovaa vauhtia. Suomen pitäisi poistua euroyhteistyöstä ja äkkiä. Kun oma taloutemme sukeltaa, on itsenäisyys mennyttä. Kriisin kautta on helppo saada nopeita päätöksiä. Olemme lähestymässä tätä vaihetta.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

En tiiä mitä Sari meinaat,mutta KD on väärä puolue sinulle.Siellä on valittu oikeistolaisen linjan kannatus..harmi sinulle ja monelle muulle.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

On tuossa sanktio-automaatissa yksi (ainakin) hyvä puoli.
Kreikan, Irlannin ja Portugalin tapaukset ovat osoittaneet, että maakohtaiset ja suvereniteettia tukevat neuvottelupositiot teettävät koko unionin päätäntäjärjestelmälle niin paljon työtä ja tohinaa, että asialliset asiat jäävät

1) käsittelemättä
2) päätetään ilman riittävän perusteellista pohdintaa

Siksi olisin sijassasi ollut kannattamassa komissiolle sanktioautomaattia ja muutoinkin yrittänyt enemmän katsoa, mitä nykyinen tilanne 27 maan verkolle opettaa.

Pohjan Akka

80 % suomalaisista luottaa euroon, useampi kuin missään muualla Euroopassa.

Vaikka otettaisiin huomioon, että Valittujen Palojen tutkimus ei ole luotettava, kannatus on ylivoimaista.

Loppu viidennes saa huudella keskustelupalstoilla samaa mantraa vuodesta toiseen.

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

Akka hyvä. En suurin surmin Sinun tavoin, suostuisi pitelemään kiviporaa pystyssä odottamassa kierosilmäisen lekan heiluttajan (EU uskontoon hurahtanut hurmoslehdistö) seuraavaa laakia.

On se vaan huvittavan metkaa silmänkääntäjien temppuilua yrittää selittää kahtakolmasosaa yhdeksi viidesosaksi. Sehän on samaa, kuin inttäisi pässinpäätä makkaraksi. ;-)

Jouni Jokela

"Onko jatkossa mitään väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään,"

Onko sillä ollut aiemminkaan mitään väliä?
Näissä epädemokratioissa on ollut jo pitkään parhaat poliitikot mitä Rahalla saa.

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

Ohessa vastavasta US'n blokin uutisesta kopioitu kommenttini sellaisenaan. Ruutia ei kantsi kahteen kertaan keksiä;-)

"Olen itsekin poikasena kantapään kautta turpa ruvella kokenut, miten liian suuri etunoja hypyn loppuvaiheessa kostautuu, kun mäkeen laskeudutaan rähmälleen. EU'ssa ollaan nyt kummun ylityksen jälkeen aivan samassa tilanteessa.

On lohdullista lukea välillä tässä EU-taloussekoilujen loiskiehunnan kohinassa myös ajattelevan poliitikon mielipiteitä. Sari Essayah lienee niitä harvoja, joka voi nukkua yönsä omatunto puhtaana pyrkimällä 'totuuteen', jos sellaista edes on.

"–Onko jatkossa mitään väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään, jos niistä kumminkin tulee vahvan ohjauksen ja sanktioinnin kautta komission käskyläisiä ja sen talouspolitiikan myötäjuoksijoita? hän kysyy."

No eipä todellakaan olisi väliä. Jo Neuvostoliitto osoitti miten keskusjohtoinen järjestelmä tuottaa vain idioottimaisia päätöksiä, johon onneksi myös sitten kaatui. Hommaan tuhrautui vajaa sata vuotta. Tähän nykyiseen jo etunojassa olemassa olevaan romahdukseen kuluu paljon vähemmän. Olisiko niin, että näissä mammuttivaltapyrkimysten elinkaarissa tuottavuus olisi kehittynyt?

Aivan alussa, kun Suomi ja sen poloiset kansalaiset huijattiin EU'n mukaan, osattiin odottaa kehitystä, mihin ollaan menossa. Uuteen korporatiiviseen kusetukseen, ilman että nämä myötäjuoksijat itsekään sitä tajusivat. Osa EU uskovista kun ilmeisen vilpittöminä asioita ymmärtämättöminä puolustivat heppoisin ja epäuskottavin perustein mokomaa mammuttia."

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Mikä on ongelma???

"Onko jatkossa mitään väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään, jos niistä kumminkin tulee vahvan ohjauksen ja sanktioinnin kautta komission käskyläisiä ja sen talouspolitiikan myötäjuoksijoita? hän kysyy."

Eikö Zari reppana ole lukenut jäsenyyssopimusta???

Miksi näistä "suvereenisuusasioista" edelleen jaksetaan jauhaa???

Eikö KUKAAN jäsenyyden kannattajista ole lukenut jäsenyyssopimuksia?

Petteri Sahinjoki

"... Onko jatkossa mitään väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään, jos niistä kumminkin tulee vahvan ohjauksen ja sanktioinnin kautta komission käskyläisiä ja sen talouspolitiikan myötäjuoksijoita? ..."

Ohessa selitettynä miksi näin on :

"Kun on kysymys rahan paino-oikeudesta, on kysymys vallasta, joka ylittää kaikki muut järjestelmän ylläpitämät valtarakennelmat. Kaikki ihmiset ja organisaatiot yhteiskunnan sisällä pelaavat yhtä ja samaa rahatalouden peliä täsmälleen samoilla rahatalouden pelisäännöillä. Se taho joka hallitsee rahaa, hallitsee myös taloutta. Ja se sama taho, joka hallitsee rahaa ja taloutta, hallitsee myös kansoja."

Lähde:
http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/1...

Pankit ovat todellisia vallankäyttäjiä, hallitukset ovat nukkeja. Kuten Amschell Mayer Rothschild (k.1812) sanoi: "Antakaa minulle valta hallita valtion rahanantia ja luottoa, ja niin minä en välitä kuka säätää sen lait."

Ohessa taustaa nykymuotoisen rahan olemuksesta videona.
(Kiitos Ville.I),

http://vimeo.com/24721305

Eli, Joko alkaa mennä ymmärrykseen, missä todellinen valta tämän lumedemokratian usvan takana on ?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset