Sopimisen kulttuuri koetuksella

Kilpailukyky eli ns. kiky-sopimus hallituskauden alussa antoi olettaa, että suomalainen sopimisen kulttuuri on edelleen voimissaan, ja kansantalouden yhteisen hyvän eteen ollaan valmiit etsimään ratkaisuja. Nyt keskellä hyvää suhdannekehitystä tuo oppi unohtui. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat tukkanuottasilla tavalla, joka heijastuu tulehtuneina väleinä varmasti vielä pitkään.

Hallituksen tiedonanto eduskunnalle on menettelytapana erikoinen. Eduskunnan tahtoa ei ole ennenkään lakien valmisteluun etukäteen kysytty; hallitus ne säätää ja eduskunta sitten päättää, menevätkö läpi vai eivät. Kansa puolestaan valitsee edustajansa lainsäädäntötyöhön; tämä ”irtisanomissuoja” kestää yleensä seuraaviin vaaleihin.

Viimeiset parikymmentä vuotta työ ja työsuhteen muodot ovat olleet murroksessa. Sen paremmin lainsäädäntö, työsuhdeturva kuin työmarkkinajärjestötkään eivät ole pysyneet perässä; kaikki toimivat ikään kuin työskentelisimme edelleen kahdeksasta neljään maailmassa 40 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Kun yleissitovuus on ulotettu kaikkeen mahdolliseen, ja työehdot eivät jousta, työntekijä joutuu joustamaan. Vuokratyö, osa-aikatyö ja määräaikaisuudet lisääntyvät.

Hallitus lähti purkamaan tilannetta ongelmallisimmasta päästä. Mikään yritys ei palkkaa irtisanoakseen työntekijöitään. Henkilöperusteisissa irtisanomistilanteissa irtisanomissuojan tulkinta lienee nykyäänkin isompi ongelma kuin varsinaisesti irtisanomissuoja itsessään, jota on vaikea muuttaa, jos halutaan pitää kiinni perustuslain ja ILO:n määräyksistä.

”Asiallinen ja painava syy” on nyt ja jatkossakin irtisanomiseen oltava, samoin työntekijää on laiminlyönneistä ensin varoitettava. Miten kaavailtu ”aiempaa vähäisempi” työvelvoitteen laiminlyönti tai epäasiallinen käyttäytyminen käytännössä tilannetta muuttaa, selviää varmaan vasta ensimmäisissä oikeudenkäynneissä. Työllistämisen kynnys ei pienessä yrityksessä taatusti madallu, jos tiedossa on vain lisää juridisia riitoja.

Vasemmiston vaalivankkureita vetävän ay-liikkeen poliittista lakkoilua ei voi myöskään mitenkään puoltaa. Toisin kuin oikeutetuissa työtaisteluissa tässä kiistassa osapuolena eivät ole työnantajat, mutta heille kaatuvat taloudelliset vahingot. Suomessa pitäisi siirtyä pohjoismaiseen käytäntöön eli poliittiset mielipiteen ilmaisut vapaa-ajalle. Jo nyt valtion ja kuntien virkaehtosopimuslaeissa on poliittinen työtaistelu kielletty. Toinen mahdollisuus on siirtyä ajallisesti rajattuun oikeuteen ja maksettuihin korvauksiin työnantajille kärsityistä vahingoista.

Jos työllistämisen kynnystä halutaan oikeasti madaltaa, niin KD:n reseptin mukaan ennen kaikkea paikallista sopimista pitää lisätä ja helpottaa ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa pienissä yrityksissä. Koeajan pidentäminen ja vastaavasti työntekijän karenssin lyhentäminen ja esimerkiksi osalta irtisanomisajasta maksettava korvaus olisivat parempia lääkkeitä virherekrytointien varalle kuin valmisteilla oleva juridinen hienosäätö.

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja todetakseen, että lopputuloksesta riippumatta hallituksen ajama lakimuutos irtisanomissuojan madaltamiseen jää täysin sivurooliin. Sen sijaan pysyvämpi jälki jää karille ajetuista työmarkkinasuhteista.

sariessayah
Kristillisdemokraatit Lapinlahti

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu