Sisulla ja sydämellä Suomen puolesta Kansanedustaja Sari Essayahin blogi

Porkkanaa aktivointiin kepin sijaan

Työllisyyden aktiivimalli on saanut osakseen arvostelua, ja osin ihan syystä. Suurin ongelma on, että työvoimapalveluita ja työmahdollisuuksia, joihin osallistumalla työtön voisi osittaa aktiivisuutensa, on varsin epätasaisesti eri puolilla Suomea.

Sen sijaan en jaa sitä osan viher-vasemmisto-opposition kritiikkiä, jossa työttömyydestä on tehty ikään kuin saavutettu etu, johon vaipuneen rauhaa ei tule häiritä. Aktiivimallin perimmäinen tavoite on estää työttömyyden pitkittymistä tai ainakin auttaa työelämäkytkennän säilymistä työttömyyden jatkuessa. Joutuu kuitenkin epäilemään, onnistuuko se tällä hallituksen mallilla.

Työttömyyden suurimmat syyt ovat kuitenkin työpaikkojen puute, työelämän rakenteelliset ongelmat eli työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, ja osa-aikatöiden kannustinloukut. Tarvitaan enemmän yksilökohtaisia työllistymistä edistäviä palveluja, jotta työttömiä saataisiin autettua avoimiin työpaikkoihin. Aktiivimalliin on haettu esimerkkiä muista Pohjoismaista. Näissä malleissa työttömyysetuudet ovat kestoltaan lyhemmät, mutta työllistymispalvelut ovat merkittävästi paremmat. Ruotsin työvoimatoimistoissa työskentelee yli 14 000 virkailijaa tilanteessa, jossa työttömien määrä on sama kuin Suomessa. Täällä TE-toimistojen työntekijöiden määrä on nyt 2200 henkilöä.

Lisäksi meillä myös sitkeästi työnhakijoina pyöritellään päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä, joiden elämän haasteista työttömyys on loppujen lopuksi pienimpiä. Heidän kohdallaan sosiaali- ja terveyspuolen päihde- ja mielenterveyspalveluihin pääsy on ensisijaista. Osa-työkykyisten ja vajaakuntoisten kohdalla taas tarvitaan välityömarkkinoita eli esimerkiksi sosiaalisia yrityksiä ja kolmannen sektorin työllistämistuella tapahtuvaa toimintaa.

Aktiivimallin yhteydessä ei ole tarpeeksi puhuttu kannustinloukuista, joiden purkaminen olisi myös aloitettava. Määräaikaisia, osa-aikaisia tai tuntitöitä voi olla tarjolla, mutta työllistyminen ei ole työttömälle taloudellisesti kannattavaa. Henkilö, joka on joutunut ”työttömyysturvan-asumistuen ja toimeentulotuen- Bermudan kolmioon, ei sieltä hevin ulos pääse. Useassa tapauksessa, kun työtön siirtyy tuen varasta työelämään, hänen käteen jäävät tulot sosiaalitukien leikkaantumisen, työmatkojen ja verotuksen takia eivät lisäänny juurikaan, tai voivat jopa pienentyä. Lisäksi byrokratia vie aikansa, ja työtön saattaa joutua viikoiksi tilanteeseen, jossa rahaa ei tule mistään.

Työnteon heikko kannattavuus kannustinloukkutilanteessa ei ole yksilön vika, vaan järjestelmän paha valuvika. Sellaista järjestelmää, jossa et hyödy euroakaan siitä, että teet kovemmin töitä, ei pitäisi nykymaailmassa olla. Tarvitsemme tukijärjestelmän uudistusta, jotta työllistämistoimenpiteet toimisivat. KD:n malli, kannustava perusturva yhdistää perustukimuodot ja huolehtii reaaliaikaisen tulorekisterin kautta vähenemisasteesta, joka jättää jokaisesta ansaitusta eurosta enemmän käteen. Kannustava perusturva on keppilinjan sijaan porkkanamalli aktivointiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Hienoa Sari, kiitos kirjoituksestasi! Tässä myös porkkanaa...

Ks. "Aidosti palkitseva aktiivimalli" -aloite kansalaisaloite.fi -palvelusta:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810

Tässä 8.1.2018 avatussa kansalaisaloitteessa vaadimme kumoamaan HE 124/2017 lain kuten siinä nyt 126 600 allekirjoitusta saaneessakin aloitteessa, mutta meidän aloitteessamme esitetään lisäksi ratkaisuna uusi työttömien "osallisuudenmalli", joka lisää työttömyysturvaa 4,65 %:lla ja hyväksyy myös vapaaehtoistyön, oman lähiomaisen tai naapurin auttamisen vaadittavana aktiivisuuden osoituksena.

Kansalaisaloitteessamme kerrotaan, että nyt vuoden alusta lainvoiman saanut aktiivimalli on perustuslain vastainen (1 § 2. ja 3. mom.). Siksi se tulisi käsitellä riippumattomassa perustuslakituomioistuimessa, koska se meni jo perustuslakivaliokunnan seulasta läpi. Oikeuskanslerinkin lausunnon arvioi sama perustuslakivaliokunta, kertoi "Ykkösaamussa" la 13.1. Tuomas Pöysti, ja siksi tarvitaan perustuslakituomioistuin Suomeen kiireellisenä.

Sitä odotellessamme käykäämme allekirjoittamassa "Aidosti palkitseva aktiivimalli"!

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Sarilla on usein hienoja ajatuksia ja hän näkee tämänkin asian selkeästi ja osaa myös ehdottaa oikeansuuntaisia ratkaisuja, mutta menestyäkseen ja saadakseen paremmin äänensä kuuluviin, hänen pitäisi hieman suitsia tiukkapipoisuuttaan ja nähdä maailma niiden ihmisten silmin, jotka oikeasti elävät tässä ajassa ja ovat tämän yhteikunnan kantava voima. Ihmisiä kun ei voi väen väkisin pakottaa Jumalan syliin, vaikka Sari kovasti niin haluaisi. Pakko on huono kannustin ja hänen pitäisi soveltaa omia oppejaan välillä itseensä, niin näillä hyvillä esiintuloilla olisi paljonenemmän kantavuutta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Lisäksi meillä myös sitkeästi työnhakijoina pyöritellään päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä, joiden elämän haasteista työttömyys on loppujen lopuksi pienimpiä."

Tuossa tullaan ongelmaan, jota kutsutaan Kelaksi. Tuollaisia työttömiä on paljon ja heidän on hyvin vaikea osallistua edes nyt kaavailtuihin pakkotoimenpiteisiin muista ongelmistaan johtuen. Lääkärit ovat heille tilanteen tutkittuaan yleensä auliisti kirjoittamassa pitkiäkin sairaslomia tai työkyvyttömyyslausuntoja, mutta Kela tyrmää ne kaikki aina ja kategorisesti siksi, että siellä on otettu periaatteeksi kieltää päihdeongemaisten tukeminen. Usein tuo päihteen käyttökin saattaa kuitenkin toisaalta olla sivujuonne muusta mielenterveydellisestä häiröstä.

"Lisäksi byrokratia vie aikansa, ja työtön saattaa joutua viikoiksi tilanteeseen, jossa rahaa ei tule mistään."

Tuo on toinen suuri ongelma, jota ministeritasolla ei ymmärretä. Lungisti tuumaillaan, että "no, jos epäkohtia ilmenee, niin niitä sitten korjaillaan". Ne "epäkohdat" tarkoittavat sitä, että tuhannet saattavat joutua epätoivoiseen tilanteeseen, jonka seurauksena ainoat vaihtoehdot ovat rikollisuus tai itsemurhat y.m.

Äärimmäisen epäloogisena pidän sitä, että tähänastisen käytännön mukaisesti työtön ei nimenomaan ole saanut tehdä yhtään mitään, ei edes naapurin kirpparitalkoopäivää ilman, että siitä "käryttyään" on menettänyt tuen. Ja nyt vastaavaan patistetaan sillä uhalla, että muutoin menettää tuen.

Aivan riippumatta perusporvarillisesta yleisestä asemoitumisestani olen kansalaisaloitteen allekirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että laki pitäisi heti peruuttaa ja sen jälkeen keskustella fundamentaalisesti siitä, mistä todella on kysymys, jonka jälkeen voidaan tehdä päätöksiä, jotka eivät ole ristiriitaisia, turhia, tehottomia tai tempoilevaan päätöspolitiikkaan johtavia.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

"Ne "epäkohdat" tarkoittavat sitä, että tuhannet saattavat joutua epätoivoiseen tilanteeseen, jonka seurauksena ainoat vaihtoehdot ovat rikollisuus tai itsemurhat y.m."
Tämä on huomionarvoinen pointti. Ihmisistä tehdään rikollisia, kun heiltä viedään mahdollisuus normaaliin ja ihmisarvoiseen elämään. Monet kokevat, että heiltä on viety kaikki, joten yhtä hyvin he voivat pyllistää yhteikunnalle ja ottaa elantonsa sitten sieltä, mistä voivat, eli laittomin keinoin. Tavallaanhan yhteikuntakin rikkoo lakia, kun jättää ihmisen oman onnensa nojaan.
Puhuin aiemmin siitä, miten ruokajakelussa joutui pakostakin seuraamaan sitä sumpulointia "rikollisporukoissa", eikä edes tulllut mieleen tehdä siitä ilmoitusta, kun tiesi, mikä ihmiset oli sille polulle ajanut. Viinan ja röökin trokaaminen, kuten varastetun tavarankin kauppakin, olivat ihan "jokapäiväistä leipää" tai ehkä siiä tapauksessa särvintä. Pikku vilunkeja siellä viilattiin alvariinsa, mutta ei siihen voinut muuta kuin sanoa, että "köyhyys lisää luovuutta". Se elämä on niin jostain syvältä, etteivät sitä ymmärrä kuin "alan miehet".
Ja, niin ironista kuin se onkin, niin ymmärrän oikein hyvin, miksi niin moni siihen jamaan ajautunut on sortunut viinaa ja näihin epärehellisiin puuhiin.
Myös väkivalta rehottaa niissä porukoissa, vaikka siellä pääsätöisesti pidetäänkin kaverista huolta, mutta on niin monia tilanteita, joissa se pinna sitten kärähtää - maksamattomat vipit, alkoholin aiheuttamat harhat, jopa toisen pullolla käynti voi aiheuttaa sen, että kaveri joutuu vaihtamaan hiippkuntaa - ei siihen kännipäissä paljon vaadita. Itsemurhia tapahatui tuon tuosta ja kännipäissä kohellettiin myös kuolettavasti ilman järkevää syystäkin.
Onhan siitä tietty se etu, että seurauksena on usein myös "työttömyyden laskua", kun siinä porukassa "puukkohippa" johtaa usein siihen, että toinen juoksee puukkoon, maksat poksahtelevat ja kaikkea sattuu, joten ehkäpä tämä lopulta onkin hallitukselta tarkoitushakuista touhua.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Taasko te yritätte tuoda perusturvan esille? Tietääkseni teidän mallinne oli mikrosimulaatiossa testattu ja se ei toiminut. Ettekö osaa odottaa ensin, että tämä perustulokokeilu on saatettu vuoden 2018 loppuun asti ja 2019 saadaan tuloksia?

Äänten kalastelu on aloitettu.

Käyttäjän AnttiOllikainen kuva
Antti Ollikainen

"Lisäksi meillä myös sitkeästi työnhakijoina pyöritellään päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä, joiden elämän haasteista työttömyys on loppujen lopuksi pienimpiä. Osa-työkykyisten ja vajaakuntoisten kohdalla taas tarvitaan välityömarkkinoita eli esimerkiksi sosiaalisia yrityksiä ja kolmannen sektorin työllistämistuella tapahtuvaa toimintaa."

Niin Sari eiköhän se syyllinen löydy tuolta Kelan lääkäreistä jotka estävät näitä täysin työkyvyttömiä henkilöitä pääsemään eläkkeelle. Olipa minkälainen hallitus tahansa niin se ei ymmärrä tätä asiaa vaikka sen rautalangasta vääntäisi.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tutkimusten mukaan kaikissa pohjoismaissa on sama ongelma: hoitavat lääkärit eivät tunne etuuksien myöntämisen perusteita eivätkä osaa laatia lausuntoja oikein. Vakuutuslääketieteen näkökulmasta tilanne on äärimmäisen yksinkertainen: asiantuntijalääkäri lukee hoitavan lääkärin lausunnon ja tutkii täyttyvätkö haetun etuuden kriteerit. Syyttävä sormi osoittaa julkisessa keskustelussa aivan väärään suuntaan. Se ei vain riitä että lausunnossa lukee "työkyvytön". Se ei tarkoita vielä mitään, vaan lääkärin tulee kyetä kertomaan miksi ja miten potilas on työkyvytön työhön.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

"-hoitavat lääkärit eivät tunne etuuksien myöntämisen perusteita eivätkä osaa laatia lausuntoja oikein." Tämäkin on totta, mutta nyt en enää malta pitää suutani kiinni, vaan on ihan pakko ottaa esille näiden vakuutuspapereiden käsittelyprosessi, jossa ne suurimmat puutteet ovat.
Ensinnäkin, useikaan nämä nk. asiantuntijalääkärit eivät edes lue ensimmäisellä "käsittelykerralla" niitä dokumenttaja, vaan vilkaisevat vain käsittelijän laatiman yhteenvedon, vetäisevät muutaman ruksin saatteeseen, merkkaavat palkkiosarakkeeseen tunnuksensa ja palauttavat kansion käsittelijälle, joka laatii vastauksen ja lähettää potilaalle ilmoituksen hylkämisestä, jonka potilas luulee perustuvan asiantuntijalääkärin harkintaan.
Jos, potilas on kyllin aktiivinen jaksaakseen valittaa, liitetään tämä valituskirje ja mahdolliset lisädokumentit edellisiin, jotka mahdollisesti täytyy hakea peräti arkistosta, koska yleisesti oletetaan, että potilas ei jaksa valittaa, kun on saanut ehdottoman tuntuisen lausunnon/tuomion. Seuraa uusi menettely, jossa lääkäri saattaa päästä jopa vieläkin helpommalla, koska voi vain laittaa ruksin kohtaan ei muutosta edelliseen lausumaan tai jotain sen suuntaista ja taas matkaa muutama satku lääkärin tilille. Potilas saa tietenkin kliinsen, hylkäävän lausunnon.
Toki jotkut lääkärit lukevatkin lausunnot, ainakin toisella tai komannella kerralla, mutta ennen kuin siihen päästään, ovat potilaat jo usein luovuttaneet ja KELA on tyytyväinen, kun ei tarvitse maksaa, eikä potilaalla ole mitään mahdollisuuksia valvoa tai tarkistaa lääkärin lausunnon paikkansapitävyyttä.
Ainahan joku sitkeää löytyy ja jaksaa viedä asian niin pitkälle, että KELAn on pakko viimein jotain korvata, mutta jos kaikki toimisi asianmukaisesti niin suuri joukko koravausten tai varhaiseläkkeenhakijoista saisi toisenlaisen ja oikeudenmkaisen ratkaisun.
Kaiken lisäksi tätä korvauskäsittelyä viivyttävät asiantuntijalääkäreiden pitkät lomat, tai työskentely muilla paikkakunnilla, joihin paperiden lähettäminen jo sinänsä ottaa aikaa ja joskus ne saattavat viipyä niillä reissuilla puolikin vuotta.
Olen ihmetellyt, miksi tähän ei kukaan uskalla puuttua, mutta näinhän meillä kaikki asiat pyörivät. Vaanmitäpä minä, vähäpätöinen sivusta seuraaja, jolla ei ollut mitään mahdollisuutta puttua asioidenkulkuun.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Sari hyvä kiitos aktiivisyydestä ja blogista ja muutoinkin positiivisen myönteiseen empaattiseen länsimaisia kristillisiä elämän arvoja kunnioittavaan ihmiseloon.
Jokainen joka nyt ehkä pienellä työmarkkinatuella uinuva työtön joka pääsee työnsyrjään kiini on tosi hyväå hänelle itselleen vaikka vihervasemmisto haluaisi pitää hänet leipäjonossa aktivoidakseen sitten omaksi äänestäjäkseen.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Eräs henkilö lienee riittävän aktiivinen olemalla kotona. Kela kun on katsonut, että hänen työtään on oman kodin hoito: http://juhanivehmaskangas.vapaavuoro.uusisuomi.fi/...

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Ongelmalliseksi Suomen järjestelmän tekee se, että tämä puolue-eliitin valta toteutuu kombinaationa konsensuspolitiikkaan, jossa ei ole poliittisia blokkeja. Kansalaiset eivät pääse valitsemaan politiikkavaihtoehtojen väliltä, vaan pystyvät korkeintaan vaihtamaan yhden epäsuosituksi muodostuneen suuren puolueen pois hallitusvastuusta. Riippumatta vaalituloksesta puolueisiin kytköksissä olevat etujärjestöt sekä "vallan vahtikoirat" jotka parhaiten päätösten valmistelussa pystyvät , ja joilla on siihen parhaat resurssit ja tarpeeksi rahaa vaikuttamaan päätöksiin .Poliittiset lobbarit kykenevät tehokkaasti säilyttämään vaikutusvaltansa – joka on tosiasiallista vallankäyttöä.

Tämä näkyy mm ongelmaisena maahanmuutossa, suurtyöttömyytenä, eriarvoisuuden lisääntymisessä, sekä nuorten syrjäytymisessä-myös vanhukset laiminlyödään resussien puutteessa.

Meille on syntynyt pitkän ajan kuluessa poliittinen kulttuuri, jossa ylin valtiojohto saa toimia lakien ja perustuslakien vastaisesti joutumatta siitä minkäänlaiseen vastuuseen.

Yksi selittävä tekijä on, että Suomessa ei ole riippumatonta perustuslakituomioistuinta.

Toinen selittävä tekijä on, että valta Suomessa on hallituksessa olevien puolueiden puheenjohtajilla, koska heidän tahtonsa mukaan kansanedustajat toimivat ja myös perustuslakivaliokunta.

Kolmas selittävä tekijä on media, josta on tullut valtiovallan vartioijasta valtiovallan nuoleskelija. Yle on tietenkin oma lukunsa, koska se on eduskunnan ja sitä kautta hallituksen valvonnassa; sieltä tulee vain oikeaa tietoa kuten Tassista aikanaan NL:ssa.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

"[T]yöttömyydestä on tehty ikään kuin saavutettu etu".

Tuo ei ole ainoastaan väärän todistuksen antamista, vaan aika rumasti sanottu työttömistä.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Porkkanaa aktivointiin kepin sijaan

Loistava idea!! Miksei ei esimerkiksi tarjottaisi palkkaa tehdystä työstä? Tämä aktivoisi taatusti niin työttömiä kuin työllisiä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Palkka tehdystä työstä - erinomainen idea.
Mutta: liian moni jäisi ilman palkkaa, enkä nyt tarkoita työttömiä.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Olen yhden kerran hakeutunut omaehtoisesti työn ulkopuolelle.
Muutamat viikot oli ihka kivaa. Sai nukkua pitkään. Ei tarvinnut lähteä minnekkään. Oli oman itsensä herra.

Parin kuukauden jälkeen tuli kyllästyminen ja pelko. Siitä paikasta työnhakuun. Sitä jatkui pari vuotta. Ei mikään tärpännyt.

Kolmen vuoden kuluttua poistin työhaun naftaliiniin. En enää uskaltanut. Taidot ruostuneet ja ammattitiedot vanhentuneet.

Nyt elelen kelan elättinä ja kaikella harmaalla ja pimeällä mitä tarjolla on.

Jossakin välissä toivoin, että kunhan joku olisi koputtanut oveen ja tullut kyselemään, että voitaisiinko sittenkin vielä koettaa jotakin. Olisin saattanut koettaa, en tiedä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Noin olen minäkin tehnyt - vuonna 1995.
Syynä oli se, että saisin Suomen sosiaaliturvajärjestelmään jotain tolkkua.
Melko pian hain toimeentulotukea ja sossu määräsi minut myymään sijoitusasuntoni.
Istuskelin aikani kyykyssä ja odotin oikeuden päätöstä.
Oikeuden päätös: ei tarvitse myydä.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Hallitus ei edes yritä ratkoa ongelmia, vaan päinvastoin luo niitä lisää: kiky, aktiivimalli, sote-maakunta-malli.

Aktiivimalli on narulla työntämistä. Narulla vetäminen olisi paljon fiksumpi ratkaisu.

Mutta Trumpin tapaan hallituksella on käytössään vaihtoehtoiset faktat päätöksenteon pohjana. Siksipä voimme tämänkin hallituskauden jälkeen todeta ettei todellisuudessa mitään saatu taaskaan aikaiseksi.

Tapio Kivioja

Kyllä on rumasti sanottu työttömistä sinä olet näköjään Niinistön kaveri kuten Sipilä Niinistöllä olisi ollut valtaa estää koko aktiivimalli eikä laittaa nimikirjoitusta alle Jos Niinistö olisi kunnon presidentti niin olisi kaatanut hallituksen viime kesänä niin ei nyt tarvitsisi tapella aktiivimalleista eikä muistakaan malleista

Käyttäjän PasiKettunen kuva
Pasi Kettunen

Kiitos, Sari, inhimillisestä otteestasi.

"Työnteon heikko kannattavuus kannustinloukkutilanteessa ei ole yksilön vika, vaan järjestelmän paha valuvika." Tuo on yksi ongelma, mutta ei kovin keskeinen. Valtaosa työkykyisistä työttömistä ottaisi vastaan myös huonosti kannattavaa työtä, jos tarjolla olisi edes sitä.

Päättäjät elävät kuplassa, jonka sisälle todellista tietoa ei nähtävästi saada millään. Esimerkiksi vartiaisen kuplassa on jatkuvasti kauhea työvoimapula, vaikka reaalimailmassa sellaista ei ole havainnut kukaan, paitsi hämärät puhelinmarkkinointiyrittäjät.

Ja väärää tietoa oikein tehtaillaan eri tahoilla. Esim. tieto ICT-alan 8000 ihmisen henkilöstövajauksesta on väärä. Se perustuu Jyväskylän yliopiston selvitykseen, jossa kyseltiin alueen it-yrityksiltä aikeita palkata henkilöstöä. Kyse on siis aikeista eikä todellisista avoimista paikoista. Ja tämä virheellisesti yleistettiin koko maahan. Mikä on virhe mm siksi että jos ICT-ammattilainen tai vastavalmistunut ei saa töitä Jyväskylästä, tyypillisesti ei jää sinne. Isommilla paikkakunnilla (esim Helsinki) jäädään, koska tiedetään ettei paikkoja maaseudulla ainakaan paremmin ole.

Rautalangasta: edes ICT-alalla, Helsingissä, ei todellisuudessa ole työvoimapulaa.

Toinen osa ongelmaa on sitten työnantajat, joista suurin osa pitää työttömiä lähtökohtaisesti osaamattomina tai työkyvyttöminä. Työttömän omat keinot vaikuttaa tähän ovat olemattomat. Osalle työnantajista kelpaavat ne työttömät, joita TE-toimisto on kurssittanut, mutta hallitus leikkasi näistäkin. Suurelta osin ne kurssit ovatkin vain kallis tapa vakuuttaa työnantajille että nämä työttömät vielä jaksavat jotain tehdäkin. Mutta ei näiden tilallekaan mitään ole tullut.

Käyttäjän KaisaKrannila kuva
Kaisa Krannila

Kertoisitko Sari, missä vihervasemmisto-opposition lausumissa esitetään työttömyys "ikään kuin saavutettuna etuna, johon vaipuneen rauhaa ei tule häiritä"?

Jollet pysty täsmällisesti osoittamaan missä noin sanotaan, kieltämättä minulle tulee mieleen väärän todistuksen antaminen.

Etenkin haluaisin tietää, missä on esitetty ajatusta, että työttömyys olisi jotenkin rauhallinen tila.

Mahdollisesti tarkoitat arvostelua, joka on kohdistettu työttömien epätarkoituksenmukaiseen so. ei työllistymistä edistävään kurssittamiseen, joka palvelee lähinnä kursseja työvoimahallinnolle tarjoavan yrityksen taloudellista intressiä. Onko näin?

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Minä ihmettelen, miksi KD on puolueena lähtenyt tukemaan Sauli Niinistöä: http://kaijaolinarvola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24...

Niinistöhän allekirjoitti aktivointimallin, joka oli susi jo syntyessään. Arkipäivän fasismia suoraan sanottuna.

Käyttäjän PasiKettunen kuva
Pasi Kettunen

Hallituksen pitäisi tehdä lait edes valmiiksi ennen kun runnoo ne enemmistöllään läpi eduskunnassa. Ja presidentin ei olisi pitänyt allekirjoittaa ja puolustella niin järkyttävän huonosti valmisteltua lakia kuin aktiivimalli. Ennen sitä kannatin vielä presidentti Niinistöä jatkokaudelle.

"Vastakkainasettelun aika on ohi" on Niinistö julistanut. Tämä hallitus kuitenkin tahallaan edistää vastakkainasettelua yhteiskunnassa, Niinistön tuella.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Huomasitteko, että hallitus on päättänyt perua päätöksen valtion tukemien ARA-vuokra-asuntojen tulorajoista vain noin vuoden voimassaolon jälkeen.

Ministeri Tiilikainen 17.1. uutisoinnin mukaan kertoo, että "Asukkaan ei ehkä kannata ottaa paremmin palkattua työtä vastaan asunnon menettämisen pelossa".

Pitikö nämä ARA:n tulorajat perua, jotta saadaan 1.1.2018 lain voiman saanut työttömien aktiivimalli paremmin "istumaan" hallituksen nykyiseen työllisyyspolitiikkaan?

Uutisessa kerrotaan myös, että "Ministerin mukaan yksi ongelma on se, että asunnonhakijan tulot voivat vaihdella paljon kuukausittain. Tällöin ongelma on, minkä kuun tuloja päätöksenteossa sovelletaan. Lisäksi tulorajat muodostavat ”hyvin vakavan kannustinloukkuongelman”.

Mielestäni paremmin suomalaista työllisyys- ja sosiaaliturvapolitiikkaa hoidetaan "Aidosti palkitseva aktiivimalli" -kansalaisaloitteen ihmisarvoa kunnioittavalla ja hyvinvointivaltion kantokykyä kestävästi tukevalla mallilla.

Klikkaa alla olevasta linkistä suoraan aloitteeseen

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810

"Aidosti palkitseva aktiivimalli" -kansalaisaloite on nyt kerännyt jo 1553 allekirjoitusta reilussa viikossa - käy Sinäkin allekirjoittamassa ja palauta yhteiskuntarauha maahan. Lakkoilu, suurmielenosoitukset tai vihapuhe eivät vie Suomen taloutta ja hyvinvointia kestävällä tavalla eteenpäin.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

"Tarvitsemme tukijärjestelmän uudistusta". Oikeesti? Jos politikoilta saan nyt jotain pyytää niin olkoon se että älkää nyt oikeesti enää alakako tekemään mitään uudistuksia. Kyllä tää sote-soppa on näyttänyt meille että on parempi kun annatte tällaisten uudistusten, kuten myös sosiaalpolitiikan uudistuksetkin ammattilaisten käsiin ja keskityttte johonkin pienempiin asioihin missä ette saa niin pahaa jälkeä aikaan.

Kiitos.

Toimituksen poiminnat