Sisulla ja sydämellä Suomen puolesta Kansanedustaja Sari Essayahin blogi

Turvallisuusuhkien torjuntaa tehostettava

Viikonlopun Kristillisdemokraattien puoluekokouksen kahta puolta tapahtui järkyttäviä, ihmisten turvallisuuden tunnetta horjuttaneita iskuja meillä ja maailmalla. Barcelonan iskun toteutustapa toisti samaa kaavaa kuin muuallakin Euroopan terrori-iskuissa. Väkijoukkoon ajettaessa satunnaisten uhrien lukumäärä on mahdollisimman suuri, ja pelko ja kauhu sen mukainen. Auto on tarvittaessa kuolemaa kylvävä ase, jota ei voida kieltää ja käyttöä on hankala rajoittaakaan.

 

Osanoton ilmaisu terrorismin uhrien omaisille oli hädin tuskin lausuttu, kun Turun veriteko tapahtui. Olimme juuri puhuneet siitä, että tarvitsemme kansainväistä yhteistyötä, mutta myös oman lainsäädännön pikaisia muutoksia vakavien turvallisuusuhkien torjuntaan.

 

Poliisin toiminta Turussa oli todella ripeää, ja myös kansalaisten siviilirohkeus auttoi tekijän pidätyksessä. Poliisihallitus ja puolustusvoimat ovat yhdessä lähteneet kehittämään reservipoliisijärjestelmää, jossa sotilaspoliisikoulutetut voisivat toimia poliisin apuna mm. liikenteen ohjauksessa, alueen eristämisessä tai yleisötilaisuuksien turvaamisessa. Kriisin yhteydessä tarvetta on myös tiedotus- ja it-osaajille.

 

Lainsäädäntöhankkeista kiireellisintä olisi saada viime hallituskaudella KD:n johdolla aloitettu työ Puolustusvoimien ja Suojelupoliisin tiedusteluvaltuuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta eteenpäin. Se tulisi saattaa jo tällä hallituskaudella päätökseen perustuslain nopeutetussa menettelyssä.

 

Lakiluonnos ehdottaa Supolle ja Puolustusvoimille lupaa Suomen rajat ylittävän tietoliikenteen yksilöityyn seurantaan. Viranomaisille tulisi lupa siepata, tallentaa, lukea ja kuunnella kohdennetusti ja luvanvaraisesti maastamme ulkomaille suuntautuvaa nettiliikennettä. Luvan myöntäisi pääsääntöisesti Helsingin käräjä­oikeus. Jälkeenpäin tiedustelun kohteena olleelle olisi pääsääntöisesti raportoitava tiedustelusta. Massatiedusteluun lakiuudistus ei anna mahdollisuutta.

 

Uudistus on saanut osakseen kritiikkiä, joka ei osu oikeaan. On väitetty, ettei laajemmilla valtuuksilla pystytä estämään iskuja, koska siinä ei ole onnistuttu kaikissa laajempienkaan valtuuksien maissa. Kritiikkiä kohdistuu myös siihen, että etenkin valtakunnan rajat ylittävä verkkotiedustelu uhkaisi kansalaisten yksityisyyden suojaa, ja tyrehdyttäisi aktiivisten ihmisten mahdollisuuden kansalaiskeskusteluun.

 

Laajemmilla tiedusteluvaltuuksilla on tosiasiassa estetty useita terrori-iskuja esimerkiksi Ruotsissa ja Ranskassa. Mediahuomiota nämä epäonnistuneet suunnitelmat eivät toki saa samassa mittakaavassa kuin onnistuneet. Suomen viranomaisten toimivaltuudet tällaisten suunnitelmien tutkimiseen ovat myös puutteelliset. Maamme viranomaiset ovat riippuvaisia muiden maiden avusta tiedusteluissaan muiden maiden alueelle. Suomen verkkotiedustelun puutteet tulivat myös hyvin esille, kun paljastui, että vieraan valtion toimijat saivat verkkovakoilun avulla haltuunsa Suomen ulkoministeriön tietoja.

 

Terroristi-iskujen tavoitteena on luoda vastakkainasettelua eri yhteiskunnallisten ja uskonnollisten ryhmien välille. Vapauteen perustuva yhteiskuntajärjestelmämme halutaan murtaa luomalla pelkoa. Pelkoa vastaan taisteleminen onkin merkittävä osa taistelussamme terrorismia vastaan, mutta myös konkreettisia keinoja, kuten laajempia tiedusteluvaltuuksia tarvitaan.

 

Supo varoitti hiljattain Suomeen syntyneestä ”islamistisesta alamaailmasta”, joka lisää terrori-iskujen vaaraa. On siksikin syytä pohtia, haluammeko antaa mahdollisuuksia ”alamaailmalle” ja pitää kiinni omasta yksityisyydensuojastamme, vai olisiko kuitenkin viisaampaa antaa Supolle ja Puolustusvoimille parhaat keinot taistelussa terrorismia ja muita turvallisuusuhkia vastaan. Loppujen lopuksi on vaarallisinta olla varautumatta uhkiin, olla ”onnellisen tietämätön” ja maksaa kovaa hintaa viranomaisten tiedonpuutteesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Kalle Erkkilä

Hmmm... iskun jälkeen yhä useampi taho on alkanut ajamaan kansalaisten perustuslain suojaamaa yksityisyyden heikentämistä. Nyt jopa itseään kristityksi kutsuva poliitikko.

Bush nuorempi teki saman tempun kansalleen 9/11 jälkeen ja Obama laajensi kansalaisten vakoilua entisestään.

Aika saatanallista menoa, eikö? Ja KD on kaiken lisäksi itse pääpiru presidentti Niinistön uudellenvalinnan kannalla.

Isoveli valvoo (ja Essayah). Sekö on mielestänne ainoa keino? Vai pitäisikö ennemmin palauttaa uhkatekijät takaisin Ruotsiin. Olisi tehokkaampaa, halvempaa ja lisäisi aidosti turvallisuutta.

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Radikolaisutuminen Suomen vankiloissakin on nykypäivää...
Miten KD puuttuu asiaan ?
RISE:llä valmiit listat odottamassa...
Kait ne kansanedustajille antaa...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Jälkiviisaus Arkadianmäen 200 edustajalta on vain sanan helinää.
Hallitus vastaan oppostio,
PS vastaan UV riitelyä.
Tehtävät jää taka-alalle.
Sisäministeri+ valiokunnat =kansanedustajat.Vastuu on teidän .

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Yksi tehokkuudessaan lähes ylivoimainen keino on jäänyt kokonaan vaille huomiota: Se on 2000-3000 kilometrin etäisyyden pitäminen terroristeihin. Käytännössä se tarkoittaa voimassaolevan lainsäädännön ja sopimusten noudattamista maahantulon, rajavalvonnan ja turvapaikanhaun osalta eu-ulkorajoilla ja Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla.

Keino toimii myös sähkökatkon aikana eikä sen käyttämiseen tarvita ***ian kielen tulkkia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset